Terrakoti

Yleistä toiminnasta

Se, mitä Terrakodilla tapahtuu, riippuu siitä, mitä siellä aikaansa viettävät innostuvat järjestämään. Keskimäärin toimintaa on tarjolla kaikille lukutoukista bilehiiriin. Vaikka remuamistakin piisaa, myös ei-baari-ikäisillä, rauhallisuudesta pitävillä tai suomalaiseen alkoholikulttuuriin vähemmän tykästyneillä on mahdollisuus viettää aikaa toivomallaan tavalla.

Satunnaisen innoituksen synnyttäneiden tapahtumien - esimerkiksi pakastimensulatusbileiden - lisäksi Terrakodilla ja sen seuroilla on oma viikko-, kuukausi-, ja vuosirytminsä, johon sisältyy juhlia, vuosipäiviä, kokouksia ja muuta olennaista.

Terrakodilla on järjestetty myös esimerkiksi cosplay-pajoja ja sf/f-kirjoittajien kokoontumisia ja Sieltä retkeillään ulos ympäröivään maailmaan toteuttamaan kaikenlaista kiinnostavaa.

Tärkeä osa toimintaa on yleinen hengailu, jota maustetaan teellä, kahvilla ja ehkä yhdellä oluella sekä lehdillä, kirjoilla ja elokuvilla. Veden- ja kahvinkeittimen lisäksi Terriksellä on jääkaappi, mikro sekä mahdollisuus ostaa suklaata ja tikkareita.

Niin satunnaisesta kuin vähemmän satunnaisesta toiminnasta tiedotetaan Terriksen kotisivuilla ja kalenterissa, eri seurojen sähköpostilistoilla ja kotisivuilla sekä Facebookissa. Terrakodilla sattuu ja tapahtuu noin neljänä päivänä viikossa.

Mafiat ja muu säännöllinen hengaus

Mafiat ovat SF/F-fandomin, eli scifin ja fantasian harrastajien, säännöllisiä tapaamisia. Turun tarjontaan kuuluvat joka kuukauden ensimmäisenä torstaina ravintola Teerenpelissä klo 18 alkaen pidettävä mafia ja kaikkina muina torstaina Terrakodilla pidettävä Varjomafia.

Varjomafia tarjoaa mukavista sohvista pitäville tai baari-ikäistä nuoremmille sf/f-faneille mahdollisuuden tavata toisiaan toisinaan elokuvan, toisinaan ihan vain samanhenkisen seuran ja teekupposen merkeissä. Silloin tällöin paikalle löytää tiensä myös jokunen anime-harrastaja. Perusideana on nauttia muiden seurasta ja puhua kaikesta oudosta maan ja Beta Pictoriksen välillä.

Varjomafiassa viihdytään ja viivytään - ihmiset saapuvat paikalle klo 18 tienoilla, mutta illalla on silti taipumus venyä seuraavan vuorokauden puolelle. Varjiksen yhteydessä on yleensä mahdollista myös palauttaa ja lainata oman Terris-seuransa kirjaston antia. Monesti illanviettoa jatketaan varsinaisen Varjiksen jälkeen Cosmic Comic Cafeessa Turun kauppatorin kupeessa, yhdessä Turun sarjakuvakerhon Tursakkeen jäsenten kanssa.

Turun Animeseura TAS on suunnitellut omaa kuukausittaista hengaustoimintaa. Päiväksi on valittu joka kuukauden ensimmäinen lauantai; kiinnostuneiden kannattaa seurailla TAS:n sähköpostilistaa.

Päivystykset

Terrakodilla on kaikille avoin päivystys kahdesti viikossa, maanantaisin klo 17-18 ja torstaisin klo 15-16. Päivystyksissä seurojen jäsenet voivat lainata aineistoa TSFS:n ja TAS:n kirjastosta, lukea scifi-lehtiä ja -kirjoja sekä tavata muita turkulaisia animen, scifin ja fantasian harrastajia. Uudet kävijät voivat liittyä seurojen jäseneksi tai tutustua toimintaan muuten vain.

Elokuva- ja animeillat

Osa Terrakoti-seurojen järjestämistä erilaisia elokuvien ja sarjojen katselmuksista on säännöllisiä, esimerkiksi joka toinen viikko pidettäviä. Varjomafian yhteydessä katsellaan elokuvia säännöllisen epäsäännöllisesti ja myös erilaisia elokuvamaratoneja ja -juomapelejä toteutetaan. Terrakoti-seurojen juomapeleihin osallistuu myös absolutisteja - yleensä valtavan karkkisäkin kera. Toisinaan av-taiteesta - esimerkiksi animesta - nautitaan myös pienemmällä porukalla ex tempore.

Terrakoti-seurojen ja Finncon-Animecon 2011:n kokoukset

Terrakoti-seurojen hallitusten kokoukset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. TAS kokoustaa joka toinen viikko, Tutka ja TSFS kerran kuussa. STk:n hallitus kokoontuu harvemmin. Kullakin seuralla on jäsenistönsä vuosikokoukset keväällä ja syksyllä, yleensä maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

Vuoden 2011 Finncon-Animeconia valmisteleva conitea kokoontuu joka kuukauden toinen maanantai. Kokouksiin ovat tervetulleita kaikki tapahtumasta ja sen järjestämisestä kiinnostuneet.

Bileet ja muut jubileumit

Juhliin, illanistujaisiin tai piknikkiin lähinurmikolla ei sinällään tarvita varsinaista syytä - vaikka sellainen onkin mukava keksiä. Osa juhlista kuitenkin on vuotuisia ja suhteellisen odotettavissa - vaikka eivät tietenkään kiveen kirjattuja, toisinaan polkaistaan pystyyn juomapeli tai pinssi-iltamat. Seurat voivat myös niin päättäessään emännöidä toimintaansa tiiviimmin tai löyhemmin liittyviä tapahtumia

Tammikuussa on Tutkan vuosipäivä, maaliskuun tienoilla vietetään Terrakodin kevätjuhlaa ja huhti-toukokuun vaihteessa vappua piknikkeineen. Marraskuussa on Halloween ja marras-joulukuun taitteessa Terrakodin pikkujoulut. Satunnaisesti juhlitaan myös uutta vuotta tai muita kalenteripyhiä.

Suurimmat tapahtumat eivät toistu vuosittain. TSFS:n Fantasiapidot on järjestetty seitsemästi, viimeksi heinäkuussa 2009 Taivassalon Tippsundissa. Pidot ovat suunnitteilla seuraavan kerran vuodeksi 2012. Finncon tai Finncon-Animecon on puolestaan ollut Turussa vuosina 1999 ja 2003 ja nähdään kaupungissa seuraavan kerran vuonna 2011.

Nanowrimo-tapaamiset

STk eli Suomen tieteiskirjoittajat on perinteisesti vastannut Turun NaNoWriMo-tapaamisista, jotka on pidetty Terrakodilla. Odotettavissa on, että tämä perinne jossakin muodossa jatkuu.

Tutustumistilaisuudet

Terrakodin toimintaan saa tutustuttua milloin tahansa esimerkiksi päivystyksissä tai Varjomafiassa, mutta näiden lisäksi Terris-seurojen toimintaa esitellään TYY:n avajaiskarnevaaleilla, Ready Study Go! -messuilla sekä Terriksen omilla avoimien ovien päivillä elo-syyskuun vaihteessa. Tule ja tutustu!

Vaikuttamista ja retkiä ulkomaailmaan

Terrakoti-seurat ovat yleishyödyllisiä kulttuuriyhdistyksiä ja niinpä asiaan kuuluu tuottaa "kulttuuria" myös vähän muille kuin omalle väelle. Terris-seurojen jäsenet käyvät pitämässä kursseja, puheita ja paneeleja kirjastolla ja kouluilla. TSFS:n Spin-lehteä ja STk:n Kosmoskynää on lahjoitettu kirjastoihin ja nuorille harrastajille. Turun kansainvälisillä kirjamessuilla vieraillaan vuosittain ja yhteistyötä tehdään esimerkiksi Turun kulttuuri- ja nuorisotoimen kanssa. Tutka ja TAS ottavat TYY:n alayhdistyksinä osaa TYY:n järjestämiin tapahtumiin, TSFS taas jakaa Finnconissa vuosittain Atorox-palkinnon ja STk yhteistyössä TSFS:n kanssa Nova-novellikilpailun palkinnon. Tämän lisäksi Terris-seurat pitävät tietenkin yhteyttä myös muiden kaupunkien scifi-, fantasia- ja animeharrastajiin.